Five days left!

[emmuzka]

First, a joke for you finns, since this is far too complicated to translate:

Otto tykkää japanilaisista koulutytöistä. Sillä Otto on lonkero.
(heard from twindouble)

Five days of work left. Whee! With this weeks food order I calmly informed that they have to send me frozen bakery goods since I'm too busy to bake. Like, busy with what? Cleaning? I don't think so. Anyway, they got my meaning clearly and actually send me so much ready made stuff that I don't have to bake anything in the rest of the week. yay.

Today was my free morning so I went to the city centre and tried to buy a fabric printing set. *Tried*, since my cash card had expired without my knowledge and I couldn't get any cash out. Guess how embarrasing it was to come back to the store from my cash trip to only tell to the salesperson, who had already bagged by "purchase", that I couldn't take it after all? I need to get a new card by applying it in a bank and since my next free is in next monday, I simply moved all my money to my other account. You know how it takes a couple of days to money to transfer from bank to bank? It feels a little scary to think that all my money is in somewhere cyber space and as *right now*, I'm penniless.

It's time to publish my summer work whine. Unlocked, because I don't care who reads it. In finnish, because this whine is too finnish to survive translation.


Jos joku ei vielä tiedä niin kesätyönäni on olla Ruissalossa sijaitsevan sotaveteraanien kesänviettopaikan muonittaja. Muonitus on myyty kaupungissa sijaitsevalle lounasravintolalel, josta lämmin ruoka saapuu valmiina pakeissa ja minä pistän ne tarjolle. Lisäksi valmistan jälkiruoan, aamupalan ja iltapalan, tiskaan astiat, siivoan ja olen yleensäkkin ainoa henkilökunnnan edustaja paikan päällä. Saan hommasta tarjoilijan palkkaa, mikä on erittäin pieni, mutta opintotukeen tottuneena se tuntuu suurelta.

Ehdottomasti raivostuttavin asia työssäni on työaika. Työpäiväni alkaa kahdeksalta ja loppuu kuudelta, mutta työtunteja kertyy kymmenen sijasta 7,4. kun väliin ujutetaan kahden tunnin palkaton tauko ja työpäivä virallisesti katkaistaan ennen aikojaan. Jo kolmena ensimmäisenä päivänä, jolloin mukanani oli lomalle lähtevä vakituinen työntekijä kouluttamassa minua, huomasin, mistä tuuli puhalsi. Työntekijä, Kristiina, selitti, että hän mieluummin tekee hommat kaikessa rauhassa kuin pitää hyppytuntia. Hän oli vilpittömän hämmästynyt kun sanoin suoraan että en aijo tehdä töitä lainkaan silloin kun on hyppytuntini. Siis, minun oletettiin tekevän töitä myös palkattomalla ajalla? Kuinka nyt näin? Todellisuudessa hommat kyllä ehtii tehdä palkallisellakin ajalla jos tekee vain kaikkein oleellisimman, valmistaa jälkituat jauheista ja on systemaattinen. Niin, paitsi silloin kun täytyy tehdä pullaa, siinä menee pakostakin aikaa palkattoman puolelle.

Ärsyttävää ja raivostuttavaa on myös se, että työaikani loppuu virallisesti puoli kuudelta. Milloinkaan, en kertaakaan, ole pystynyt lopettamaan silloin. Herran tähden, viimeinen ruokailu alkaa viideltä! Vaikka mummot ja papat ovatkin yleensä varsinaisia salamasyöjiä ja saan hakea ensimmäiset astiat tiskattavaksi jo kymmenen minuutin kuluttua ruokailujen alkamisesta, ei ruokailu kokonaisuudessaan lopu kuin vasta puoli kuudelta. Ja hei, ei hommani siihen lopu. Ruoat pitää korjata pois, pöytä pyyhkiä, astiat tiskata ,keittiö siivota ja astianpesukone tyhjentää vedestä. Kristiinasta oli ihan luonnollista kertoa minulle, että täytyy tehdä töitä todella vauhdilla jos haluaa ehtiä bussiin, jonne täytyy lähteä kävelemään kymmentä vaille kuusi. En haluaisi olla pikkusieluinen sen tähden, että teen palkatonta työtä joka päivä 20 minuuttia, mutta kun tämä toistuu kuusi kertaa viikossa seitsemän viikon ajanan, puhutaan jo rahasta. Perseestä tuollainen.
Halusin puhua asiasta pomoni kanssa, mutta häntä ei saa helpolla puhelimeen. Lisäksi ravintola-alan palkkasysteemi toimii siten, että laskennallinen peruspalkka tulee heti palkkakauden loputtua ja extrat tulevat vasta seuraavaan palkkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että sain extrojen maksamisesta tai maksamattomuudesta mustaa alkoiselle vasta kuukauden töissäolon jälkeen. kun töitä on tämän jälkeen enää kolme viikkoa ja pomo on kätevästi lomalla, ei motivaatio alkaa ryppyillä ole enää valtava. Minua kiinnostaisi kyllä kerran lähteä kotiin tasan puoli kuudelta, sanoa että heippa, työaikani loppui, mutta sen sekasorron joutuii siivoamaan seuraavan aamun työntekijä, joka olen tietysti minä itse.

Pomoni tietää, että työaika ei lopu silloin, kun se virallisesti loppuu. Hän tietää, että kahden tunnin hyppytunti harvoin on todella kahta tuntia. Sen varaan hän laskeekin, onhan työntekijän pitäminen 10 tunnin päivää vain 15-25 henkilön muonituksen takia todella kallista. Olisi vain kertonut minullekkin, miten on näreet ennen kuin aloitin työn. Muutenkin homma on vähän niin ja näin. Palkkalaskenta sentään sujuu muuten hienosti ja ajoissa lukuun ottamatta sitä seikkaa että minä ilmoitan ne työtunnit jotka haluan ja he maksavat niistä työtunneista joista he haluavat.

Salmonellatodistus. Kysyin asiasta haastattelussa ja pomoni oli järkähtämätömästi sitä mieltä että se täytyy olla. Joopa joo. Niillä on joku oma oma diili jonkun laboratorion kanssa niin että homma hoituu postitse, minule sanottiin, mutta näytepurkki unohdettiin antaa. (ulostenäyte postitse? urgh.) Se unohdettiin antaa myöhemminkin kun kysyin. Puolessa välissä jobia ajattelin, että ahaa, ollaampa hiljaa vaan kuin nuokin ovat. Eli täällä sitä tehdään elintarvikkeiden parissa hommia ilman sitä hiton salmonellatodistusta. Eikä koirat perään hauku.

Työsopimus. Allekirjoitimme työsopimukset kaiken taiteen sääntöjen mukaan, mutta hän ei allekirjoittanut, koska ei voinut allekirjoittaa sitä ennen työhöntuloon littyvää todistusta siitä että olin terve. (mutta ilman salmonellatodistusta voi?) Hän lähettäisi työntekijän kappaleen todistuksesta myöhemmin. sitä en koskaan saanut, ja huomasin alkaa kyselemään sen perään vasta siinä vaiheessa kun pomo oli lähtenyt kesälomalle eikä häntä tuuraa oikein kukaan. Epäilen, saanko työsopimustani ikinä, samoin kuin verokorttiani tai työtodistusta, kun hommani loppuu.

Työstäni. Asiakkaani ovat sotaveteraaneja heidän leskiään, joten keski-ikä on siinä 70-85 vuotta. Onneksi kesäkotiin ei huolita ketään joka ei yksin pysty enää pitämään itsestään huolta tai liikkumaan. Ongelmia kuitenkin tuottaa asiakkaitteni ikä, fakkiutuneisuus sekä normaalin pulliaisen tyhmyys+ahneus-tekijä. Jos jotain voidaan ymmärtää väärin, se ymmärretään. jos jotain voidaan tarkoituksella tehdä väärin, se tehdään.

Analysoituani vastaan tulleita ongelmia huomasin, että osa ongelmista riippuu kahdesta seikasta: 1) asiakkailla ei ole selkeää käsitystä siitä miten oikein pitäisi käyttäytyä, joten pelisäännöt hotellissa asumisen ja kotona asumisen kesken menevät sekaisin, ja 2) Käsitykset siitä, mikä on kohteliasta, sopivaa tai suotavaa, poikkeavat huomattavasti eri ihmisten välillä.

Kohteliaisuudesta: Jotkin ovat törkeitä valittajia, joilla ei ole mitään ongelmaa nillittää pikkuasioista. diabeetikot ovat pahimpia, ei paljon naurata kun diabetikko tulee vinkumaan pannukakkuunsa "sokeritonta hilloa", ja minä olen vain mitä mitä ihmeen sokeritonta hilloa? (siis fruktoosihilloa, jossa on kyllä sokeria aivan htä paljn kuin tavallisessakin. jos et osaa laisua sanaa "fruutosi, on kohtalonasi jäädä ilman, ajattelen minä. (Myöhemmin huomasin, että Kristiina oli syöttänyt diabeetikolle fruktoosihillona paistonkestävää marmeladia, joka itse asiassa ei ole tehty fruktoosista. Kumma kun eukko ei vajonnut shokkiin, niin kärkkäästi hän väänsi "fruktoosihilloaan" ja muita hedelmäsokerin kanssa häntä varten erikseen tehtyjä makeita jälkiruikia)

"Muitten puolesta kohteliaat" innostuva t usen liikaakin, ja kerran jonkun puolesta lisää piimää pyytänyt tulee pyytämään piimää myös iltapalalla, johon saan vastata, että piimä on ruokajuoma eikä sitä tarjoilla illalla. Samaan tapaan kerran huomattuaan servettien unohtuneen ja saatuaan aikaan muutoksen (valitusta-> henkilökunta juoksee), sama eukko juoksee kieli vyön alla vinkumaan seuraavalla aterialla, ettö ei ole *taaskaan* servettejä, johon vastaan tyynen rauhallisesti, että kyllä maar on. Sokea puusilmä ei ollut huomannut, että päivällisellä ja iltapalalla en erilaiset servetit jotka ovat tyrkyllä eri tavoin.

Toisten käsitys kohteliasuudesta on se, että mitää ei tulla sanomaan suoraan, vaan kaikki kerrottaan joko ihmettelemäälä suureen ääneen niin että olen kuulolla, ("Siellä kuntoutuskeskusksessa on sellainen tapa että ruoka on tarjolla melkein koko päivän ja saa tulla itse syömään milloin haluaa." joo, ja varmaan enemmän henkilökuntaa kuin yksi. "Taaskaan ei ollut oikeaa ruisleipää." niin, siis ei ollut sitä mitä *sinä* halusit.) valittamlla isännälle tai värväämällä joku rohkeampi tyyppi valittamaan. (Eräs tapa on myös olla valittamatta kokonaan, jota itse pidän parhaampana, asiakaspalveluhengetön kun olen. )

Esimerkiksi eräs mies tuli sanomaan, että voisinko tehdä uutta kotikaljaa, tämä nykyinne oli liian kimpistä (tai oku muu minulle yhtä merkityksetön sana) En siinä vaiheessa ehtinyt kysyä, että mitä se kimpinne tarkoittaa, mutta lupasin tehdä uutta. Ajatelin että hän tarkoitti että kalja oli päässyt väljähtymään, minkä se tekee kun sitä säilytetään liian kylmässä. Seuraavana päivänä sama ukkseli tuli sanomaan, että parannusta ei ollut tapahtunut, ja minä sanoin että ei kai kun tuo on sitä vanhaa satsia, herra kun sanoi asiasta noin minuuttia ennen työvuoroni loppua ja oiln ehtinut laittaa tulemaan uutta vasta samana aamuna. (kotikaljan täytyy käydä vuorokausi). siihen mies sanoi että aijaa, kerro sitten myös hänelle. Kelle hänelle? Häh? eikö mie toimittanutkaan omaa asiaansa? Mitä? (muutaman päivän päästä mies tuli kysymään, oliko tuo kalja vielä vanhaa satsia ja kun sanoin että se on uutta, miehen naamasta näkui että ei oikein kelvannut. Kerroin että kalja on reseptin mukaan tehty ja jos ei kelpaa niin sitten täytyy olal vain ilman, milloin paljastui, että hänne käyttämänsä murresana tarkoitti karvasta ja hän olisi halunnut enemmän sokeria reseptiin. kiitti vaan tiedosta.)

Ärsyttävää on käyttäytyminen, jota kutsut "sokeat puusilmät" -efektiksi. Okei, kyeessä on tavallinen ruokailu lauantaina. Kasvissyöjä tulee kysymään, missä hänen ruokansa on. Siinä se on perusoiden vieressä , vastaan (kuten se on ollut koko viikon ajan). Niskakarvani nousevat pystyyn, kun kuulen salin puolleta kummasteltavan, mitä ovat "nämä punaiset pallerot" (täytetyt paprikat). Sehän on se kasvisruoka! Porhallan salin puolelle ja selviää, että iso "kasvisruoka, varattu"-lappu on tipahtanut noin sentin päähän kasvisruan kiposta eikä ole sen *päällä'* kuten yleensä, ja tämän vuoksi a) kasvissyöjä ei löytänyt lainkaan ruokaansa, joka on tarjottu täsmälleen samasta kohtaa koko viikon, ja b) "normaalit" ruokailijat meinasivat "vahingossa" syödä kasvisruankin, huolimatta siitä että he olivat syöneet koko viikon ruokaa jonka he olivat ammentaneet pakin kokoisista astioista eikä pikkuisista savivuoista, josta ha olivat nähneet kasvissöjien ottavan.

toinen esimerkki: Kevytmaitoa oli naftisti, joten pistin tyrkylle enemmän rasvatonta, jos ne vaikka joisivat sitä. No eivät he nyt tietenkään ravatonta suostu juomaan, vaan kevytmaidon loputtua he siirtyivät hylamaitoon, jota oli vielä vähemmän jäljellä. Joku otti hylamaitoa, koska luuli sen olevan piimää. (minkä ihmeen vuoksi? hylamaito tulee "iskukuumennetussa pahvissa" eli tölkki on eri tiiliskivi kuin normaali maito, mutta se on edelleen erilainen kuin piimä, joka on ihan normaaleissa purkeissa. Puusilmät.

Kolmas esimerkki, edelleen koskien maitoa, joka on näiden vanhuksien sydäntä lähellä. Kesäkodin isäntä tulee happamana ilmoittamaan, että hylamaitoa ei ole. Sanon että ahaa, se on loppu, minäpä tuon lisää. Isäntä jatkaa, että sitä ei olla ollenkaan laitettu tajolle, (hyi hyi) sanon tyynesti että kyllä muuten on, jos sitä ei ole pöydässä niin se johtuu siitä että joku (toope) on vienyt sen mukanaa pöytään (ks kohta "kotona oleminen"). Minäpä tuon uutta. Kun tuon maidon, tuon sen edellisen purkin vierren. Näytän purkkia isännälle ja sanon että tässähän tämä on, ja tajuan sitten että se toope ei ole tajunnut että tarjoamani Ingmannin *into* maito ON hylamaitoa. Selitän hänelle rautalangata että hyla on valion tavaramerkki ja samalla huomaan sarnaavani väärälle ihmisele, koska "hyla" maitoa ei kainvannut isäntä vaan joku eukko, joka ei löytänyt kallisarvoista hylamaitoaan into-purkkien lomasta ja meni sen sijaan että olisi ilmoittanut asiasta keittiölle, valittamaan kesäkodin isännälle. Idiootit.

Neljäs esimerkki: Mitä mummo tekee kun hän ensimmäisenä aamiaisen "kahvijonossa" ei pystyt painamaan kahvitermarin pumppuosaa alas ja kahvia ei tule? Pohtiiko hän, onko termari mahdolisesti lukittu? Ei , hän kiekaisee suureen ääneen, että "MITÄ, EIKÖ KAHVIA OLE KEITETTY!!" Taula. Seuraavana jonossa ollut keksii, ettö termari on lukossa (minun virheeni, yleensä muistan aukaista sen), mutta koko jonon läpi on ehtinyt kiiriä kauhu-uutinen, eikö kahvia ole? No joo ei niin, tietenkin tuon pöytään tyhjän termarin enkä silloinkan vielä huomaa että en ole keittänyt jahvia, joo.

Onko kohteliasta kyseenalaistaa henkilökunnan (siis minin) ammattitaito sen takia, että henkilökunta laittaa tarjolle kahvin sekoittamiseen puutikkuja eikä kertakyttölusikoita tilaisuudessa, jossa lusikalla ei todellakaan tehtäisi muuta kuin sekoiteta kahvia?
Onko suotavaa mainostaa, että ei syö mitään, jolla on silmät, mutta silti syödä kalapuikkoja? Onko suotavaa syödä puolikis erikseen kasvissyöjille varattua tuokaa ja puolikis liharuokaa ja sen jälkeen pyytää yli jäänyttä kasvisruokaa mukaan? Työkomennukseni loppupuolella sain kasvissyöjäeukon kiinni lappaamasta lohta lautaselleen ja ilmoitin tyynen rauhallisesti, että tästä eteenpäin kalapäivinä heille ei tilata enää omaa ruokaa vaan he saavat samaa kuin muut. Ei siinä eukon auttanut kuin myöntyä.

Mistä pääsemmekin kaksinaismoraaliin. jos tilataan erikseen kasvis- tai sokeritonta ruokaa, syökää se myös, jumalauta. Jos olen vaivalla tehnyt erikeen marjasalaatin diabeetikoille, ei paljon naurata kun tämä riutuva potilaani ilmoitta että eihän tässä säilykehedelmäcoctail-pohjaisessa hedelmäsalaatissa ole paljon sokeria, eihän ja ottaa jollekin toiselle tarkoitetun jälkiruoan.

Hotelliajattelau sovelletaan siten, että mitä tahan syödään ja juodan miten paljon tahansa, ajattelemata että ruoka on laskettu ja kun ruokailijamäärä on niinkin pieni kuin 20, muiden ahneus saa muilta ruoan loppumaan kesken. Toisaalta jotkut ajattelevat olevansa kotoja, jolloin maitopurkki otetaan pöytään (jolloin sitä kuluu tuplasti enemmän kuin mitä on laskettu) ja jälkiruoka otetaan mukaan omaan huoneeseen, jolloin jälkirukakipot loppuvat kesken niiden lojuessa likaisina huoneissa. Jotkut puolestan tulevat keittiöön hakemaan rättiä pyyhkiäkseen jonkin tahran jonka minä olisi nvoinut pyyhkiä hyvin muun moppaamisen ohessa, tai he haluavat "auttaa" tuomalla omat astiansa suoraan keittiöön sen sijaan, että eritelisivät ne siistiin pinoon likaisten astioiden hylkypöydälle. Eivätkä he tjua että kun sanon että voi ei teidän tarvitse, itse asiassa tarkoitan että ei, en HALUA että te tulette häiritsemään ja vaikeutate hommiani lkkäämälä astiat vain jonekin epämääräiseen paikkaan keittössä.

Kaikki ärsyttävyydet eivät johdu pelkästään asiakkaista, vaan angstini on pienten asioiden summa. Tarjottava leipä homehtuu heti kun silmänsä kääntää, joska home asuu korissa, josta leipä tarjotaan eikä minulla ole muuta. Minulle läheetään keitinperunoita ja käsketään paistaa ne lauantaina, mutta kukaan ei huomaa tarkistaa, josko kesäkeittiössäni on paistinpannua. Lauantain ruoka lähetetään pakissa, joka ei mahdu uuniini. Kahvinkeitin kusee alle aina silloin tällöin. Vessat, luojan kiitos vedellä toimivat, on asettu huussityyliin erilleen muista rakennuksista, joten kaikki näkevät heti milloin käyn vessassa. Isäntäpariskunta ei olut tiennyt että taukoni on palkaton ja olivat katsoneet pahalla kuin vetäydyin taukohoneeseen, mitä edeltäjäni ei ollut tehnyt.

Minusta ei vain yksinkertaisesti ole ensimmäisen asteen aisakaspalvelutehtäviin. Kun kristiina sanoi, että aamupalalle voi tehdä puuroa varten ylimääräisenä mehukeittoa, tai voi käydä keräämäsä mustikoita ja tehdä iltapallle mustikkapiirakkaa "omista mustikoista", siitä ne tykkää, katsoin häntä sen näköisenä että älä luulekkaan että kulutan hyppytuntini tekemällä mitään ylimääräistä. Silloin kun tekee mannapuuroa aamupalalle, täytyy tulla aikaisemin töihin että puuro ehtii valmistua. Arvaa, montako kertaa olen tehnyt maitopohjaisen puuron töissä? En kertaakaan. Luuleeko joku tosiaan, että kun joudun lähtemään töihin bussilla seitsemältä aamulla jo nyt, lähtisin vielä puolta tuntia aikaisemmin omalla ajallani sen vuoksi, että mummot sais mannapuuroa? joo ei.

Typeryys. Mitä tekee suomalainen mies, kun hernekeittoa pitäisi saada mutta syviä lautasia ei näy? Kaikilla muilla on syvät lautaset. Mikä neuvoksi? Mennäkö keittiön ovelle sanomaan, että hei syvät lautaset ovat loppu? Ehei, ei mitään niin yksinkertaista. Mies nappaa pinosta matalan lautasen ja lappaa hernekeittonsa siihen. No, ratkaisuhan tuokin on. Kaiken huipuksi seuraavana päivänä joku oli syönyt aamupuuronsa matalalta lautaselta! Silloin piti jo matalan lautasen saadakseen poimia se erikseen ja kurottamalla syvien lautasten taakse.

Noin kerran viikossa joku taula nappaa kahvitermarin alle asetetun pikkulautasen leipälautasekseen. Se lautanen on paljon pienempi ja aivan eri näköinen kuin muut ja lisäksi toimittaa selvästi tehtäväänsä termarin alla. Kuka ihme nappaa kahviroiskeisen pikkulautasen itselleen? En tajua.

"Marttyyrius". Ei ole kevytmaitoa, ei ole kevytmaitoa, ei ole kevytmaitoa! nilliti nilliti. "no minäpä tuon lisää, pikku hetki rouva." No, ei minun takiani tarvitse, voin minä sitten tätä rasvatontakin juoda (snif, nyrps)". todellinen marttyyri olisi olut hiljaa vaan ja juonut sitä rasvatonta eikä nostanut valitusta.

Palveluhengetön asenteeni saa tutkani pystyyn, joten koen pienet ja merkityksettömätkin asiat ärsyttävinä. Minua ärsyttää että ruokailuun tunkee ensimmäisenä aina se sama mies joka roikkuu jo ovensuussa odottelemassa hyvän aikaa ennen ruokakelloa. Minua ärsyttää se että hiuksien värjäämisen jälkeen mummot keksivät tikusta asiaan päästäkseen katsomaan kyseistä ihmettä. Tai että keittiöstä tullaan pyytämään muovipusseja ja tyhjiä maitotölkkejä, mustikkatahrojen poistoa ja maitolasillista silloin kun minulla olisi tähdellisempää tekemistä. Mutta mitäs tuosta, kokonaisvaltaista palveluahan tämä on.

Kun vertaa tätä kesää edellisen kesän työhöni, ei kunnian kukko laula. Edellisen kesän jobi oli työllistämistyö, aika pitkälle saman tyyppinen kuin nykyinen. Silloin pääsin kotiin oka päivä kolmelta eikä lauantaina ollut töitä. Nyt raadan myös lauantaisin ja avaan kotioveni seitsemältä illalla. Ja palkkaa saan tästä vain 300 euroa enemmän kuussa kuin mitä viime kesänä.

Kukaan aikaisemmista kesätyöntekijöistä ei muuten ole tehnyt tätä jobia kahta kertaa. Enkä tee minäkään.

Anyway. My zombie state will be over soon, so more fan art ahead.